I have written some blog-like things, typically travel journals. They are mostly in finnish -- if you are looking for my any english material, please check in the tag cloud the "english" tag.

Olen kirjoittanut sekalaisia matkapäiväkirjamerkintöjä erilaisilta pidemmiltä reissuilta. Suurin osa näistä kirjoituksista on suomeksi.

Kohti kotia!


Tavaraa riittää! Kaiken tunkeminen yhteen pikkuautoon käy kuntoilusta.

Tänään jätän CERNin, Geneven ja Sveitsin ja lähden kohti pohjoista. Matkaan pääseminen jännittää vähän. Kotiin on vielä kaksi ja puoli päivää aikaa.

Read the full post

Genevessä liikkumisesta ja muusta kivasta siellä


Sirua ei voi laskea suoraan maahan. Aina piti olla pyyhe tai viltti alla, muuten naama olisi heti mullassa ja tyytyväisestä suupielestä roikkuisi ruohonkorsia.

Näkymä Pikku-Montrondilta Genevejärven suuntaan. Monia lasketteluhissejä pyöritetään myös kesällä. Niillä pääsee kätevästi vuorten huipuille myös pikkulasten ja rattaiden kanssa.

Montenversin jäätikkö. Laakson ruskeanharmaa alue on myös jäätikköä, mutta hiekan ja lohkareiden peitossa.

Jäätikölle pääsee kätevästi Chamonix’n keskustasta erityisellä vuorijunalla, joka nousee 871 metrin matkan jyrkkää rinnettä. Näkymät laakson toiselle puolelle ovat huikeat.

Saleve ja taustalla näkyy heikosti Mont Blanc. Kai. Kameran zoomi ei oikein riitä. Näkyvyys vaihtelee valtavasti päivästä toiseen. Tänä päivänä näkyvyys oli erinomainen.

Maalattuja tai muuten koristeltuja lehmiä on Geneve ja lentokenttä täynnä. CERN:in kesäopiskelijoilla oli kisakin niiden kuvaamisesta. Tämä lehmä mainostaa Yann Arthus-Bertrandin näyttelyä.

Ei Geneven kesäsää pelkkää aurinkoa ole…

Keksimme vasta ihan täälläolomme loppuviikoilla miten Geneven keskustassa on helpointa liikkua. Ratikoilla.

Read the full post

Elina ja Siru kotimatkalla


Roope vieraili meillä viime viikolla. Huomatkaa Sirun ja Roopen yhteen sointuvat paidat.

Elina ja Siru ovat nyt kotimatkalla! Reitti on Geneve → Kööpenhamina → Helsinki. Perillä ovat mummu ja ukki vastassa innokkaina näkemään lapsenlastaan ihkaelävänä ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen!

Read the full post

Pieniä välähdyksiä

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa vain pikaisia välähdyksiä tapahtumista. Ei siis syytä huoleen vaikket löytäisi punaista lankaa eri osioiden väliltä.

Read the full post