- 29 July 2005
Sirun ensimmäiset hampaat puhkesivat kolmen kuukauden iässä. Hän sai silloin kaksi keskimmäistä alahammasta. Emme olleet odottaneet vielä hampaiden puhkeamista, joten pistimme niiden tuloa edeltäneen yöllisen ähräämisen alunperin vatsavaivojen piikkiin.
No, hampaat tulivat ja sen jälkeen seurasikin aika pitkä rauhallinen jakso, Siru nukkui yöt hyvin — monesti jopa kahdeksan-yhdeksän tuntia putkeen, toisinaan heräten pikaiselle vatsantäydennykselle mutta jatkaen mukavasti unia ihan aamuun asti.
Nyt, viimeisten kolmen viikon aikana ovat hampaat tulleet takaisin, tilanne on oikea Hampaiden Koston Paluu! Yöllinen ährääminen ja itkeskely alkoivat taas. Ikenien pullotus paljasti meille heti syynkin. Ylös putkahti ensin yksi hammas. Kolmas hammas! Sitä kestikin jonkin aikaa.
Tosin yöllinen heräily jatkui. Sitten putkahti neljäs. Ikenet pullottavat ja veikkailimme, että onko niitä vielä kaksi vai enemmän tulossa.
Viides.
Kuudes.
Seitsemäs.
Kahdeksas.
Tänään on esille putkahtanut ensimmäinen kulmahammas, joka tarkoittaa yhdeksättä hammasta. Koko tämän viikon on joka päivä ikenistä pursunnut maailmaan yksi uusi hammas! Viisi arkipäivää, viisi uutta hammasta.
Huh. Huh.
Yöt ovat jo vähän rauhoittuneet, joten ehkä tämä hammaskavalkadi on jo loppumassa. Ainakin toistaiseksi. Hampaiden Koston Paluun jatko-osaan asti.