- 30 May 2005
Matkanteko alkaa sunnuntaina 29.5. kello seitsemältä kun pakkaan kapsäkit autoon ja hyvästelen viikoksi perheen. Laiva Tallinaan irtoaa kotikaupungin laiturista kahdeksalta. Kahden ja puolen tunnin päästä Finnjet jatkaa matkaa Tallinan satamasta ja minulla on yli vuorokausi aikaa tapettavana.
Hyttini on halvin mahdollinen eli yksi paikka neljän hengen mieshytissä, kaikki muut huonekumppanit ovat tuiki tuntemattomia eikä kaikkien kanssa ole yhteistä kieltäkään. Pienessä, ikkunattomassa hytissä lojuminen ei ole kovinkaan viihtyisää. Sängyllä ei pysty istumaan lyömättä päätään ylempään makuulaveriin tai kattoon. Muuta paikkaa kuin sängyt ei hytissä oleiluun olekaan —- halvin hytti on vain nukkumista varten.
Muistan aiemmalta Finnjet-Saksanmatkalta miten vaikeaa tällä paatilla on kuluttaa aikaa. Paatin kunniaksi on laskettava se, että sitä on remontoitu ja kaksikymmentä vuotta vanha haalea sininen plyysi on käytäviltä vaihtunut pirteämpään poltettuun keltaiseen ja lakattuihin puupaneleihin. Samaten aiemmin varsin väsyneen näköisiä ravintoloita ja baareja on uusittu. Ne ovat tosin edelleen samoissa paikoissa, ovat saman kokoisia ja niiden asiakkaat ovat edelleen yhtä viehättäviä kuin ennenkin. Eli enimmäkseen keski-ikäisiä saksalaisia ja joukko ryhmissä kulkevia teinejä, jotka aikovat ottaa kaiken ilon irti laivalla eli päätyvät lopulta laulamaan ja oksentamaan käytävillä.
Olen varannut mukaan luettavaa, liudan pelejä sekä kannettavalle musiikkia ja elokuvia useamman päivän ajaksi. Ne eivät riitä estämään pitkästymistä. Viihteen riittävyys ei ole ongelma, vaan se, ettei laivalla ole missään “kotoista” paikkaa jossa oleilla ja rentoutua. Ravintolapöydässä olen suvaittu asiakkaana, samoin baarissa. Eikä Finnjetillä ole muita pöytiä. Etukannen kansipaikoilta tulee väistämättä häätö jossain vaiheessa. Merikään ei helli kannella kävijöitä vaan yhyttää heidät nopeasti sisälle kalsealla ja purevalla tuulella.
Tässä laivassa ainoat julkiset tilat ovat kulutusta tai hetkellistä oleskelua varten (kansi, muutamat istuimet vilkkaissa käytävissä tai hissien luona). Matkustajien sallittu reviiri on heidän oma hyttinsä ja kaikkea muuta hallitsee Laiva itsessään. Laiva on kuin olento itsessään joka määrää miten laivalla kuuluu käyttäytyä: syödään, juodaan, iloitaan. Laivalla toimisen mielikuva on hyvin voimakas.
Laivayhtiöt ovat itse olleet suurin tämän mielikuvan markkinoija, mutta toki sitä vahvistavat myös muut tapahtumat (abiristeilyt, firmojen “kokousristeilyt” jne.) sekä urbaanit tarinat (“kerran kun olin laivalla…”). Eikä tuossa mielikuvassa itsessään olekaan mitään vikaa, sillä jos matkustaja odottaa laivaristeilyltään syömistä, juomista ja iloittelua niin sitähän laivalla juuri onkin tarjolla yllinkyllin. Laivan palveluiden kuluttajana sinulla on lupa laajentaa omaa reviiriäsi hytistä ulos: pääset koristamaan pöytääsi drinkkilaseilla ja taputtamaan strutsinhöyhenissä pyörivälle tanssiryhmälle.
Mutta auta armias jos et lähtenyt laivalle syömään, juomaan ja iloittelemaan. Laivalla ei ole mitään muuta tekemistä. Finnjetillä nimenomaisesti ei ole juuri muita paikkoja oleilla. Niissä harvoissa tuoleissa joissa voi istua vain matkustajana ovat niin näkyvillä, että jollain tasolla olen koko ajan varuillani.
Onko yllä kuvattu stereotypia muna vai kana? Onko se kehittynyt pakosta kun laivalla ei oikeasti ole muuta tekemistä, vai onko se tehty tarkoituksellisesti kun on huomattu, että viihtyisät julkiset tilat ja kansipelit eivät tuota yhtä hyvin kuin baarit ja viina?